Heti perään toinen uni, missä mummu oli.
Oltiin jossain mökin tapaisessa, missä oli tupa, tuvan pöytä ja sellaset pitkät penkit. Mummu istui yhden penkin päässä tosi hyvinvoivana ja mulle tuli niin huojentunut olo. Totesin, että me jo luultiin, että sä kuolit, eikä me nähtäis sua koskaan!
Tätä helpotusta kesti vain pienen hetken ja sit tajusin, et tää ei ole totta. Tää on unta.
Loppuajan hoin unessa vaan mielessäni, että elä tätä nyt, vaikkei tää totta olekaan ja nauti, koska muuta et enää saa. Pian uni vaihtui johonkin ihan muuhun, mutta vielä aamullakin olin kiitollinen siitä pienestä hetkestä, mikä saatiin olla. Muistikuvat kummasti hälvenee jo pieneen aikaan ja osa on varmaan itsesuojeluakin, ettei vaan suostu vielä muistamaan/muistelemaan kaikkea. Mutta unessa me voidaan tavata niin kun kaikki ois niin kuin ennen <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti