Uni 2: muuta et enää saa

Heti perään toinen uni, missä mummu oli.

Oltiin jossain mökin tapaisessa, missä oli tupa, tuvan pöytä ja sellaset pitkät penkit. Mummu istui yhden penkin päässä tosi hyvinvoivana ja mulle tuli niin huojentunut olo. Totesin, että me jo luultiin, että sä kuolit, eikä me nähtäis sua koskaan!

Tätä helpotusta kesti vain pienen hetken ja sit tajusin, et tää ei ole totta. Tää on unta.

Loppuajan hoin unessa vaan mielessäni, että elä tätä nyt, vaikkei tää totta olekaan ja nauti, koska muuta et enää saa. Pian uni vaihtui johonkin ihan muuhun, mutta vielä aamullakin olin kiitollinen siitä pienestä hetkestä, mikä saatiin olla. Muistikuvat kummasti hälvenee jo pieneen aikaan ja osa on varmaan itsesuojeluakin, ettei vaan suostu vielä muistamaan/muistelemaan kaikkea. Mutta unessa me voidaan tavata niin kun kaikki ois niin kuin ennen <3

Mulla on sua ikävä aina ja koko ajan.

Näin unta, että menin mummulle päiväunille. Päikkäreiltä herättyäni menin keittiöön pöydän ääreen, missä istui muita mummun kanssa. Mummu kysyi, että oli jo ihmetellyt, että eikö mulla ollut ikävä, kun olin eka mennyt nukkumaan enkä mummua halaamaan. Rutistin mummua oikein kovasti ja sanoin, että mulla on sua ikävä aina ja koko ajan. Uni jatkui siitä johonkin muuhun, mutta herättyäni ajattelin, että niinhän se juuri menee. Mulla on mummua ikävä aina ja koko ajan.

Mutta nyt mä muistan taas hetken ihan elävästi, miltä mummua tuntui halata. Ja mä pidän siitä kiinni. Aina ja koko ajan. On vaan niin ikävä.

5kk

Radio Nova tietää sen. Kahdesti soi tänään Lene Marlinin Unforgivible Sinner, mitä en oo kuullut vuosiin. Mutta ekana vuonna mummulla kuuntelin sitä lenkillä jatkuvaan. Samoin Roxetten Milk and toast and honey tuntui kovasti olevan soittolistalla. Ja yhtäkkiä oon takas se lukiolainen, jota en ees muistanut olevani. Ja asun mummulla. Voi, mitä antaisinkaan, vaikka tää nykyinen elämä onkin just niin mun. Mutta ihan hetkestä. Pienestä hetkestä.

Sanoin tänään, että sit mä oon tästä yli, kun pystyn sanomaan itkemättä, kuinka monta kuukautta siitä on. Nyt ei mee lähellekään. Jostain syystä päivä kyyneleitä joka välissä. Itken koirankarva suussa Yyn nojaten muhun niin, että melkein kaadun, tassulla kiinni pitäen. Se on niin muru, ettei voi olla toista! <3

Youtubesta seuraava biisiehdotus on Narniasta se biisi, mitä kuuntelin ja itkin, kun Jesse kuoli. Tietyissä asioissa en usko sattumiin. En tuossa biisissä, enkä Yyssä. Niistä kumpikaan ei oo sattumaa tässä kohtaa.